|
Sponsori.fi
Mainostajien liiton sponsoribarometrin mukaan suomalaisten yritysten panos suomalaisen urheilun kehittämisessä on pysynyt 100 milj. euron paikkeilla koko 2000 luvun ajan. Kansainvälinen kilpailu kuitenkin tiukkenee vuosi vuodelta ja menestymiseen vaaditaan yhä suurempia ponnisteluja niin urheilijoiden, kun tukihenkilöidenkin toimesta. Rahalla ei kaikkia ongelmia ratkaista, mutta taloudellinen turva antaa urheilijoillemme mahdollisuuden keskittyä itse harjoitteluun.
Sponsori.fi -sivuston kautta voit helposti ryhtyä tukemaan suomalaista huippu-urheilua. Useat lajit käyttävät lisäksi merkittävän osan saamastaan tuesta juniorityöhön. Urheilun kautta lapsi tai nuori oppii kantamaan vastuuta ja kunnioittamaan kilpakumppaneitaan. Nämä ovat taitoja, joita tarvitaan myös elämässä urheilun ulkopuolella.
Valitse siis haluamasi laji ja klikkaa "ryhdy sponsoriksi" -painiketta. Olet aloittamassa tärkeän uuden yhteistyösuhteen.
|