Purjehdus

Formula 18 on kansainvälinen katamaraaniluokkasääntö, jonka puitteissa eri valmistajat voivat kehittää nykyaikaisia ja hyvin suorituskykyisiä monirunkoveneitä, joiden hinta ei kuitenkaan karkaa tavallisen seilorin ulottumattomiin.

Valmistusmateriaalien rajoittaminen ja useiden eri veneveistämöiden ja purjeneulomoiden keskinäinen kilpailu varmistavat, että kustannukset pysyvät aisoissa, venemallit kehittyvät koko ajan ja että varaosien saatavuus on hyvä. Viimeisimmät innovaatiot niin venesuunnittelun kuin purjeteknologiankin saralla ovat viimeaikoina levinneet nopeasti Formula 18 luokan veneisiin ja luokkaan tulee jatkuvalla syötölla uusia malleja. Erilaisia venemalleja on olemassa jo yli 20.

Veneiden suorituskyvystä kertoo se, että kesken tiukimman kisaväännönkin vauhdit nousevat jatkuvasti parinkymmenen solmun tietämille. Formula 18 vene on tarkoitettu hauskasta ja vauhdikkaasta menosta pitäville purjehtijoille, jotka haluavat vauhdin hurman lisäksi nauttia tasaväkisestä ja tiukasta kilpailuista.

ISAF tunnusti Formula 18 -luokkasäännön vuonna 1996 ja siitä lähtien luokka on saavuttanut räjähdysmäisen suosion leviten Euroopasta ympäri maailmaa yhdeksi maailman suosituimmista katamaraaniluokista.

Kaikentasoiset purjehtijat ovat ottaneet luokan omakseen ja isoista kansainvälisistä regatoista löytyy lähes aina sekä moninkertaisia olympiamitalisteja, että innokkaita harrastajia. Vuonna 2009 Formula 18 katamaraanien maailmanmestaruuskisoissa osallistujamäärä oli rajoitettu 180 venekuntaan ja paikat täyttyivät hetkessä.

Veneen koko ja luokkasääntö mahdollistavat eri painoisten miehistöjen tasavertaisen kilpailun keskenään ja sitä kautta myös naisistojen ja sekamiehistöjen osuus luokassa onkin kovassa
kasvussa. Formula 18 –luokan hengen mukaisesti myös kaikentasoiset miehistöt voivat kilpailla tasavertaisesti ja luokan luonteeseen kuuluukin kannustava ja rento meininki, jossa hampaat eivät kiristy kuin hetkeä ennen hurjaa kuperkeikkaa. 

Lue lisää
 
 
     
     
 

Seurat


Helsingfors Segelklubb
 
     
     
 

Sponsorit