Sopimusehdot

 

1. Soveltuvuus ja sopimuksen synty

1.1. Tässä mainittuja sopimusehtoja sovelletaan kaikkiin sponsori.fi –sivustolla edustettavien liittojen, seurojen tai yksittäisten urheilijoiden sponsorointiin. Sponsorisopimus syntyy, kun tarjoukseen on annettu hyväksyvä vastaus suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti. Sopimus katsotaan syntyneeksi myös asiakkaan maksaessa rekisteröintimaksun ja/tai tehdessä tilauksen oma-aloitteisesti sähköisen tilauslomakkeen kautta.

2. Sopimuksesta kieltäytyminen

2.1. Yhtiö voi kieltäytyä kytkemästä tai kokonaan poistaa tietokannastaan tilauksen, joka asiasisällöltään selvästi loukkaa kolmansia osapuolia, on markkinointi- tai muun voimassaolevan lainsäädännön vastainen tai on muutoin epämääräinen. Tietojen poistaminen sivustolta ja tietokannasta voidaan suorittaa myös, jos asiakas ei ole maksanut rekisteröintimaksua maksukehotuksista huolimatta.

3. Osapuolten vastuut

3.1. Sivuston sisältämä tieto on tarkoitettu edistämään suomalaista urheilua, antamaan tietoa edustettujen liittojen, seurojen ja urheilijoiden toiminnasta ja edellä mainittujen näkyvyyttä ja tunnettuutta. Kaikki sivuillamme annetut tiedot on tarkoitettu vain informatiivisiin tarkoituksiin, eikä annettuja tietoja tule käsittää juridisena, kaupallisena, lääketieteellisenä tai sijoitusneuvontana.

3.2. Tehdessään sponsorisopimuksen tilaaja sitoutuu maksamaan rekisteröitymismaksun. Rekisteröitymismaksu on sponsorisopimuksen laajuuden mukainen ja käytetään valitun sponsoroinnin kohteen toiminnan kehittämiseen juniorityön tai huippu-urheilun suoran tukemisen kautta. Laskun maksettuaan sponsoriyritykselle toimitetaan sopimuksen mukaiset sponsorimateriaalit.

3.3. Jos palvelua käytetään asiakkaan tieten lain- tai hyvän tavan vastaiseen toimintaan ja se vahingoittaa toimittajaa tai sen Goodwill -arvoa, asiakas vastaa toimittajalle aiheutuneesta vahingosta. Asiakas vastaa toimittajalle, toimittajan käyttämille laitteille ja ohjelmistoille, tietoliikenneverkolle ja sen muille käyttäjille aiheuttamistaan vahingoista. Asiakkaan on korvattava toimittajalle ne kustannukset, jotka tämä mahdollisesti joutuu maksamaan kolmannelle osapuolelle asiakkaan toimenpiteiden tai asiakkaan laitteiston vikojen, häiriöiden tai asiakkaan laitteiston toimittajan verkkoon yhteensopimattomuuden vuoksi. Mikäli kolmas osapuoli käynnistää toimittajaa vastaan oikeudenkäynnin tai ryhtyy muihin toimiin toimittajaa vastaan asiakkaan tietoverkossa toiminnan takia, asiakas vastaa tästä toimittajalle aiheutuvista kustannuksista.

3.4. Yhtiö sitoutuu lisäämään sponsoriyritysten tiedot tilauksessa mainittuun tietokantaan ja luovuttamaan ko. tietoja niillä perusteilla kuin tilauksessa on mainittu. Yhtiö vastaa ko. tietojen luovutuksesta tilauksessa mainitun laskutuskauden ajan sovittuina ajankohtina. Yhtiön vastuu rajoittuu aina yhden kuukauden ylläpitomaksun suuruiseen summaan. Yhtiöllä ei ole korvausvelvollisuutta mistään tietojen virheellisyyden perusteella asiakkaan mahdollisesti kärsimistä välillisistä tai välittömistä vahingoista. Tekniset virheet, kuten asiakkaan tietojen virheet tai muut vastaavat huomautukset tulee esittää informaation oikeellisuuden varmistamiseksi kirjallisesti yhtiölle.

3.5. Yhtiöllemme lähetetyn aineiston osalta lähettäjä vastaa siitä, ettei toimitettu aineisto loukkaa kolmansien tekijänoikeuksia tai muita oikeuksia tai ole lainvastaista tai loukkaavaa sekä vastaa kaikista kustannuksista, joita yhtiöllemme lähetetyn aineiston lainvastaisuuden tai loukkaavuuden johdosta syntyy. Lähettäjä on vastuussa kaikista kuluista, jotka aiheutuvat lähetetyn aineiston johdosta syntyneistä vaatimuksista yhtiötämme kohtaan. Aineistoa toimittaessa lähettäjä on tietoinen siitä, että yhtiö voi halutessaan julkaista toimitetun aineiston osittain tai kokonaisuudessaan ja/tai liittää aineiston muuhun materiaaliin tai yhtiön tuotteeseen ilman korvausvelvollisuutta ja vastuuta.

4. Immateriaalioikeudet

4.1. Sivujen visuaalinen ilme ja julkaistava aineisto, kuten esimerkiksi kuvat, tekstit, ohjelmistot ja äänet ovat yhtiön tai yhteistyökumppaneiden tavaramerkkioikeuden, tekijänoikeuden ja/tai muiden immateriaalioikeuksien suojaamaa omaisuutta. Kaikki oikeudet näillä sivuilla julkaistavaan aineistoon pidätetään.

4.2. Sivuilla julkaistavaa aineistoa saa selata ja ottaa siitä jäljennöksiä tulostamalla tai lataamalla tiedosto tietokoneelle. Aineistoa saa kuitenkin käyttää vain ei-kaupalliseen ja henkilökohtaiseen tarkoitukseen. Jäljennöksiä tai osaa niistä ei saa myydä tai jakaa sähköisesti tai paperikopioina kaupallisessa tarkoituksessa eikä muuttaa tai liittää muuhun aineistoon tai muihin Internet-sivuihin. Automaattiset hakurobotit ja niihin verrattavissa olevat tietojen poimijat ovat kiellettyjä. Lehdistötiedotteita saa julkaista tiedotusvälineissä edellyttäen, että lähde mainitaan.

5. Asiakastietojen käyttö ja käsittely

5.1. Tietojen käsittelyyn voidaan käyttää kolmansia osapuolia, joille tietoja voidaan tällöin luovuttaa käsiteltäväksi yhtiömme lukuun. Muu tietojen käsittely edellyttää rekisteröidyn suostumusta tai perustuu lain nimenomaiseen säännökseen.

5.2. Yhtiö saa käyttää asiakastietoja paitsi tilauksessa mainittuun tarkoitukseen myös luovuttaa muihin yhtiön tytäryhtiöihin tai yhteistyökumppaneiden käyttöön luettelo-, numero-, hakemisto-, ja tietokantapalveluiden tuottamiseen tai muuhun vastaavaan tarkoitukseen. Yhtiöllä on oikeus siirtää tämä sopimus oikeuksineen kolmannelle osapuolelle ilman eri ilmoitusta.

5.3. Rekisterinpitäjällä on oikeus julkaista asiakkaiden sähköpostiosoitteet joko kirjallisessa tai sähköisessä luettelossa. Tietoja voidaan käyttää myös valtakunnallisessa ja kansainvälisessä numeropalvelussa. Palvelun käytöstä kerätään seuraavia tietoja: tiedot palvelun käyttöajasta, hakukerroista ja hakutiheydestä sekä istunnon pituudesta.

5.4. Viestintäverkkojen suojauksessa noudatetaan sähköisen viestinnän tietosuojalakia ja Viestintäviraston määräyksiä.

6. Sopimuksen päättyminen

6.1. Yhden sponsorikauden pituus on 12 kk. Sopimuskauden päättyessä asiakkaan tiedot poistuvat rekistereistä heti, kun niiden käsittely ei ole enää tarpeellista.

6.2. Sopimuksesta asiakkaalle aiheutuvat kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut laskutetaan siten, että ensimmäinen erä laskutetaan heti kun sopimus on solmittu ja seuraavat erät aina uuden laskutuskauden käynnistyttyä.

6.3. Mikäli asiakas vaatii sopimuksen ennenaikaista päättämistä, poistaa yhtiö asiakkaalle merkityt lisäyritystiedot näkyvistä 14 työpäivän kuluessa. Tietojen poistaminen näkyvistä ei kuitenkaan vapauta asiakasta maksuvelvoitteesta jo alkaneen sopimuskauden osalta. Tietojen ennenaikaisesta poistamisesta huolimatta kuluvalta laskutuskaudelta jo suoritettua maksua ei palauteta asiakkaalle.

6.4. Asiakkaalla ei ole oikeutta siirtää tätä sopimusta ja sen velvoitteita kolmannelle osapuolelle ilman yhtiön kirjallista suostumusta.

7. Sopimuksen hinta

7.1. Asiakas valitsee yritykselleen halutun sponsorointi laajuuden, jonka mukaan sopimuksen hinta määräytyy. Yhden sponsorikauden kesto on 12 kk.

8. Viivästyskorko

8.1. Mikäli asiakas ei maksa rekisteröitymisen jälkeen hänelle lähetettyä laskua eräpäivään mennessä, sovelletaan yliajalta 10 % vuotuista viivästyskorkoa. Mahdollisista maksukehotuksista sekä perintätoimista aiheutuvista kuluista vastaa asiakas.

9. Riitojen ratkaisu

9.1. Tätä sopimusta koskevat riitatilanteet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti osapuolten välisillä neuvotteluilla. Mikäli sopimukseen ei kuitenkaan päästä kohtuullisessa ajassa, annetaan asia Helsingin käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

10. Voimaantulo

10.1. Nämä ehdot tulevat voimaan 1.12.2010 alkaen ja ovat voimassa toistaiseksi.